15.01.2006
VERIRYHMÄRUOKAVALIO, TARUA VAI TOTTA?
Virallinen lääketiede ja ravitsemustiede etenkin Suomessa pitää veriryhmäruokavaliota "uskomuslääketieteenä", mutta tutkitaampa ensin hieman asian taustoja
1980 ja 90-luvuilla naturopaattilääkäri Peter D'Adamo kehitti hypoteesin, jota hänen isänsä James D'Adamo oli jo alustavasti tutkinut 1960-luvulla. Hypoteesin mukaan veriryhmillä (A, B, O ja AB) on huomattava vaikutus siihen, millaista ruokaa ihmisen pitäisi syödä, Peter D'Adamo perusti teoriansa kliinisiin havaintoihin ja koeputkitutkimuksiin lektiinien ja veriryhmien välisistä vuorovaikutuksista. Lektiinit ovat hiilihydraatteja sitovia proteiineja, joita esiintyy kaikissa ruuissa. Molemmat tutkijat ihmettelivät miksi osa potilaista parani hyvin suunnitellulla kasvisruokavaliolla ja liiallisten rasvojen poistamisella kun taas toiset tulivat huonompaan kuntoon. Ratkaisevaksi tekijäksi löytyi veriryhmien välinen ero. Peter D'Adamon perusteos “Syö Oikein Oman Tyyppisi Mukaan” käännettiin suomeksi vuonna 2001. Kirjaa on painettu yli 2 miljoona kappaletta 50:lle kielelle. Useimmat virallisen tahon ravitsemusasiantuntijat myös Suomessa ovat kyseenalaistaneet veriryhmädieetin tutkimustulokset. Viime aikoina tieteellisessä kirjallisuudessa on alkanut löytyä Tri D'Adamon väitteitä tukevia tutkimuksia myös arvostetuissa tieteellisissä lehdissä.
Veriryhmäruokavalion idea on se, että veriryhmästä riippuen ruuan lektiineillä on taipumus sitoutua paitsi punasolujen pinnalla oleviin sokerirakenteisiin, myös muihin kehon osiin, kuten suolistoon, munuaisiin ja hermostoon, ja aiheuttaa terveydellisiä ongelmia. Kaikkien neljän veriryhmän solujen pintasokerirakenteet ovat toisistaan poikkeavia. A-ryhmällä lektiinejä sitovat sokerit ovat fukoosi ja N-asetyyligalaktoosiamiini. B-ryhmällä fukoosi ja D-galaktoosi. AB-ryhmässä fukoosi, N-asetyyligalaktoosiamiini ja D-galaktoosi. O-ryhmällä on sokerina pelkkä fukoosi. Lektiini-proteiineja on kaikissa ruuissa ja henkilön veriryhmä näyttäisi määräävän sen, minkälaiset lektiinit aiheuttavat ongelmia.
Esimerkiksi A-veriryhmän henkilöt ovat alttiimpia sydän-ja verisuonitaudeille ja siksi heidän olisi syytä välttää punaista lihaa ja tyydyttyneitä rasvoja. Heidän immuniteettinsa on myös keskimääräistä heikompi altistaen esimerkiksi erilaisille syöville. Vehnän sisältämät lektiinit eivät sovi O-tyypille, koska ne aiheuttavat tulehduksia suoliston limakalvolla. B-ryhmän ihmisillä on taipumusta hitaasti eteneviin virussairauksiin kuten MS-tautiin, reumaan ja erilaisiin neurologisiin sairauksiin. Näillä henkilöillä esimerkiksi maissin, kanan tai tattarin lektiin&Mac245;t saattavat aiheuttaa erilaisia sairauksia. AB-veriryhmän ihmisiin vaikuttavat A- ja B-tyypin sokerirakenteet. mutta se muistuttaa enemmän A-veriryhmää, koska heillä on taipumus A-tyypin sairauksiin. Yleisesti ottaen kaikkille neljälle veriryhmälle suositeltu ruokavalio saadaan muodostettua monipuoliseksi ja ravitsevaksi, ainoa josta kriitikot varoittavat on O-ryhmälle suositeltava runsaasti proteiineja ja rasvoja sisältävä ruokavalio.
Mullistava löytö tapahtui vuonna 1989, kun havaittiin, että eräät ruuan lektiinit voivat päästä suoliston läpi verenkiertoon ja sitoutua kehon eri osiin. Mitä tämä sitten tarkoittaa käytännössä?
Vehnän gliadiini, joka on osallisena keliakian syntymisessä, sisältää lektiininkaltaista ainetta, joka takertuu suoliston limakalvolle aiheuttaen suolinukan tuhoutumista.
Vehnän lektiinit voivat sitoutua myös munuaisten rakenteisiin ja vetävät puoleensa IgA-vasta-aineita, saattaen olla yhtenä osatekijänä tietyntyyppisen munuaissairauden syntymisessä (IgA-nefropatia). Ainakin koe-eläintutkimuksissa tiettyjen ruokien (vehnä, soija) on havaittu aiheuttavan suurissa määrin nautittuna autoimmuunitiloja kuten tyyppi I diabetesta.
Lektiinit näyttävät vaikuttavan myös reuman syntyyn. Terveillä ihmisillä IgG-vasta-aineet sisältävät hiilihydraatteja, joiden viimeinen sokeri on galaktoosi, mutta reumapotilailla suurin osa galaktoosista on hävinnyt ja sen sijaan N-asetyyli- glukoosiamiini on ilmestynyt galaktoosin tilalle vasta-aineiden pinnalle. Nämä puutteelliset vasta-ainemolekyylit muodostavat helposti vasta-aineiden sakkautumista (immuunikomplekseja), jotka taas aiheuttavat kuumeilua ja reumaoireita. Funktionaalinen lääketiede on jo ottanut käyttöön lektiinejä sitovat N-asetyyli- glukoosiamiini-valmisteet reuman hoidossa.
Eläinkokeissa on todettu, että runsaasti lektiinejä sisältäviä ruuat aiheuttavat suoliston limakalvon solujen suojarakenteiden tuhoutumista, mikä saattaa altistaa haitallisten bakteerien ja parasiittien kasvulle. Lektiinit aktivoivat myös runsasta mahahapon muodostusta. Nämä kaksi asiaa yhdessä saattavat olla tärkeä tekijä mm. Helikobakteeri-infektion syntymiselle.
Tärkkelyspitoisten (sisältävät eniten lektiinejä) ruokien rajoittamisen (luolamiehen ruokavalio) on myös todettu estävän ylempien hengitystieinfektioiden (virusinfektiot) syntyä. Ilman limakalvoa vaurioittavia lektiinejä limakalvon solut näyttävät olevan vastustuskykyisempiä viruksia vastaan.
Monet lektiinit ovat erittäin voimakkaita allergeeneja (allergiaa aiheuttavia aineita) ja esimerkiksi luonnonkumin lateksi on yksi näistä. Tämän proteiinin geeni on siirretty eräisiin geenimuunneltuihin tomaattilajikkeisiin, jotta saataisiin aikaan sienille vastustuskykyisiä tomaattilajeja. Tutkija David Freedin mukaan on todennäköistä, että tomaattiallergiat tulevat tämän seurauksena lisääntymään henkilöillä, jotka ovat allergisia luonnon kumille.
Funktionaalisessa lääketieteessä käytetään jo nyt lektiinejä sitovia sokereita, kuten N-asetyyliglukoosiamiinia, suolistovaivojen, reuman ja monien autoimmuunivaivojen tukihoidossa.
Tri D'Adamo kuitenkin korostaa, että olisi liian yksinkertaista ja suorastaan harhaanjohtavaan väittää, että veriryhmä olisi ainoa ratkaiseva tekijä, se ei anna patenttirakaisua ruokavalion suunnittelulle, mutta on yksi osanen mutkikkaassa palapelissä, johon vaikuttavat erilaiset geneettiset tekijät ja ympäristö.
Kirjallisuusviitteet:
David L J Freed. Do dietary lectins cause disease? The evidence is suggestive—and raises interesting possibilities for treatment. BMJ. 1999 April 17; 318(7190): 1023–1024.
Gilbert RJ. Healthy eating day. Communicable Disease Report. 1988;33:3–4.
Van Damme, EJM.;Peumans, WJ.;Pusztai, A.; Bardocz, S. Handbook of plant lectins: properties and biomedical applications. London: Wiley; 1998. pp. 31–50.
Pusztai A, Greer F, Grant G. Specific uptake of dietary lectins into the systemic circulation of rats. Biochem Soc Trans. 1989;17:481–482.
Wang Q, Yu L-G, Campbell BJ, Milton J, Rhodes JM. Identification of intact peanut lectinin peripheral venous blood. Lancet. 1998;352:1831–1832. [PubMed]
Goldstein, IJ.; Poretz, RD. Isolation and chemical properties of lectins. In: Liener IE, Sharon N, Goldstein IJ. , editors. The lectins. Orlando: Academic Press; 1986.
Kolberg J, Sollid L. Lectin activity of gluten identified as wheat germ agglutinin. Biochem Biophys Res Comm. 1985;130:867–872. [PubMed]
Weiser MM, Douglas AP. An alternative mechanism for gluten toxicity in coeliac disease. Lancet. 1976;i:567.
Coppo R, Amore A, Roccatello D. Dietary antigens and primary IgA nephropathy. J Am Soc Nephrol. 1992;2(10 suppl):S173–S180. [PubMed]
What triggers auto-immunity? Lancet. 1985;ii:78–79.
Uchigata Y, Spitalnik SL, Tachiwaki O, Salata KF, Notkins AL. Pancreatic islet cell surface glycoproteins containing Gal ?(1-4)GNAc-R identified by cytotoxic monoclonal antibodies. J Exp Med. 1987;165:124–139. [PubMed]
Scott FW, Kolb H. Cow’s milk and insulin-dependent diabetes mellitus. Lancet. 1996;348:613.
Bond A, Kerr MA, Hay FC. Distinct oligosaccharide content of rheumatoid arthritis derived immune complexes. Arthr Rheum. 1995;38:744–749. [PubMed]
Toohey L. Natural substances combat arthritis with “immune power” Nutri Notes. 1997;2:1–6.
Banwell JG, Howard R, Kabir I, Costerton JW. Bacterial overgrowth by indigenous microflora in the PHA-fed rat. Can J Microbiol. 1988;34:1009–1013. [PubMed]
Greer F, Pusztai A. Toxicity of kidney bean (Phaseolus vulgaris) in rats: changes in intestinal permeability. Digestion. 1985;32:42–46. [PubMed]
Freed DLJ, Buckley CH. Mucotractive effect of lectin. Lancet. 1978;i:585–586.
Anonymous. but attributed to D’Adamo P. Blood type: the link with diet and disease What Doctors Don’t Tell You 1998. 9:1–4.
Lee HI, Raikhel NV. Prohevein is poorly processed but shows enhanced resistance to a chitin-binding fungus in transgenic tomato plants. Braz J Med Biol Res. 1995;28:743–750. [PubMed]